Kaikki alkoi tästä puvusta
Puku on hankittu Tanssii Tähtien kanssa-ohjelman ensimmäisen tuotantokauden puvustosta. Tarkoituksena oli käyttää sen kangasta tulevan hääpuvun materiaalina, mutta lähempi tarkastelu osoitti sen sopimattomaksi. Syynä helmassa oleva tahra.
Jokainen hääpuku on erityinen vaate, jonka voi tallentaa kauneimpana aarteena jälkipolville muistuttamaan meitä itseämme kauneimmasta päivästä elämässämme. Tällaisen korvaamattoman ja rakkaan vaatteen ompelu on usein niin henkilökohtainen kokemus, että se vaatii ylimääräistä aikaa harkita kaikkia pienen pieniäkin yksityiskohtia, joita ei aivan arkisiin vaatteisiin yleensä lisätä.
Kun tässä postauksessa esitellyn asiakkaani hääpukusuunnittelu perustui ajatukseen, että hääpukua ei osteta valmiina ja muokata sopivaksi vaan puku ommellaan mittatilaustyönä. Asiakkaani halusi jotain, mikä on tehty juuri Hänelle, joka on ainutlaatuinen ja jota ei muotilehdistä löydy.
Näin Sinäkin pääset tuumasta toimeen
- Anna itsellesi aikaa suunnitella. Ota niin paljon aikaa kuin tarvitset, sillä kuten vanha kansa sanoo ”hiljaa hyvä tulee”.
- Aseta budjetti. Oman mekkosi ompeleminen joko omin käsin tai mittatilaustyönä ei välttämättä ole se halvin ratkaisu, mutta ei välttämättä kalleinkaan verrattuna joidenkin merkkivalmistajien mekon hintoihin.
- Kokeile mekkoja. Paras tapa löytää unelmiesi puku on kokeilla erilaisia vaihtoehtoja tai vähintään selata muotilehtiä. Voit kokeilla erilaisia siluetteja ja selvittää mikä tyyli puhuttelee sinua parhaiten. Pyydä sovituksessa lupa ottaa kuvia ja käytä niitä inspiraatiosi lähteinä. Näin selvität helposti mistä pukumallista pidät ja mitä et missään tapauksessa laittaisi päällesi. Näin säästät rahaa ja vaivaa jättää suunnitelmista pois sellaiset mallit, kankaat ja tekotavat, jotka eivät ole Sinulle sopivia. Saattaahan olla, että juuri tässä vaiheessa löytyykin juuri Sinulle suunniteltu valmis puku, joka tarvitsee ehkä vain hieman muokkausta istuvampaan suuntaan ja siinä ompelijat ovat tärkeä yhteistyökumppani.
Luonnoksesta ja kaavojen piirtämisellä aloitetaan
Tässä esitelty tilaus eteni siten, että morsian toi tullessaan taidokkaasti piirretyn luonnoksen, missä näkyy hyvin paperille luonnosteltu yläosan drapeeraus. Mittojen oton jälkeen mitat siskontyttö Jennin kaavapöydälle ja siitä sitten vaan matikkaa muistelemaan:)) Lasketaan ja vähennetään ja valmiit kaavat pitäisi olla täydellisesti istuvat.
Kokeilimme tehdä kuvan mukaisen laskostuksen, mutta totesimme, että vähemmän on enemmän.
Istuvuuden varmistamiseksi emme ryhdy heti silppuamaan kalliita kankaita, vaan ompelemme proton ja sovitamme sitä, koska siihen saa piirrellä uusia linjoja, leikata aukkoja, muotoilla sivuilta ja tehdä pituus muutoksia ihan miten asiakkaasta tuntuu. Tässä kuvassa valmistumassa loppuvuoden Itsenäisyyspäivän tanssiaisiin iltapuku nuorelle valmistuvalle lääkärille.
Tällä kertaa hääpukuun ei mitään muutoksia tehty, onnittelut siis kaavan tekijä Jennille!!
Viimeinen sovitus
Viimeinen sovitus ja puku osoittautui juuri sellaiseksi, kuten morsian oli ajatellut. Tavoitteeksi asetettu kenkien näkyminen helman alta onnistui mainiosti. Aivan totta, miksipä sitä kuvan kauniita kenkiä piilottelemaan, kun ovat juuri häitä varten ostettu.
Ompelijan tehtävänä on toteuttaa asiakkaan toiveet ja kun toimimme yhteistyössä, toimimme parhaalla mahdollisella tavalla, ja molemmat voivat olla tyytyväisiä.