Näin ompelet mollamaijan vartalon ja vaatteet

Näin ompelet Perinteisen Mollamaijan vartalon ja vaatteet-ompelimotiinaliina.com

Suomessa on leikitty mollamaijoilla ja leikitään edelleen

Ostonukkien ohella perinteinen suomalainen nukke on mollamaija. Löytyneiden tietojen mukaan nukke, mollamaijakin kertoo materiaalin ja teknisen kehityksen historiasta, mutta myös aikakausien pukuhistoriasta ja kauneusihanteita. Kaikkihan me tiedämme mm. Barbien, tuon naisen kurvikasta vartaloa muotinuken.

Näin ompelet mollamaijan vartalon ja vaatteet

Valmiin mollamaijan, kuten yleensä nuken käyttötarkoitus voi olla lahja tai leikkikalu. Mikäli valmiin nuken antaa lahjaksi lapselle, on tuotteen tekijän käytettävä omaa harkintakykyään lahjan saajan ikä huomioiden.

Huomiota kannattaa siis kiinnittää siihen, ettei tuotteessa ole irtoavia osia, silmät ja suu kannatta kirjoa. Vaatteissa ei myöskään saa olla esim. nappeja, josta syystä tarkoin ommellut tarrat sulkevat Mollamaijan mekon huolellisemmin.

Mollamaija on käsin ommeltu kangasnukke.

Materiaaleiksi kannattaa valita peruspuuvillaa, iloisina kuosienaja väreinä. Toki jos trikoon ja joustavien kankaiden ompelu onnistuu ja omistat saumurin, niin Paapiilta löytyy materiaaleja runsain mitoin.

Ompelimo Tiinaliinan mollamaijan kaavat on suunniteltu siten, että mollamaija ja sen vaatteet on helposti toteutettavissa omaa kädenjälkeäsi sekä tyyliäsi ilmentäen.

Valmiiksi ommeltuna mollamaija voi halusi mukaan henkiä valitsemaasi aikaamme, sillä käsityöt ovat juuri nyt suositumpia kuin koskaan. Erilaiset nuket ovat nykyisin niin lasten kuin aikuistenkin suosiossa.

Materiaalivalinnat ovat sinun hallussa. Henkilökohtaiset mielleyhtymäsi voivat liittyä lapsuuteesi -vanhemmilta opitun tekemisen ja itseilmaisun kautta. Koska valmiin mollamaijan muoto muistuttaa ihmistä, sen kasvojen ilme voi olla samaan aikaan pehmeä ja nukkemaisen suloinen.

Koska nukkesi on omin käsin tehty, se on monipuolinen leikkikaveri itse valitsemiesi värien, täytteen ja vaatteissa käyttämiesi materiaalien ansiosta. Tavoitteena on havainnollistaa kuvien kera jokaista vartalon ompeluvaihetta.

Kaavat ja ohjeet valmiiksi ommeltuun Mollamaijan vartaloon (n. 40-45 cm), mekkoon, esiliinaan, pöksyihin ja tonttulakkiin sekä neuleohjeet tossuihin. Kaavat ovat leikattavissa suoraan arkilta.

Voit valita paketin kahdessa eri koossa tai molemmat vartalot samassa paketissa vaatekaavoineen ja ohjeineen

Mollamaijan valmiiksi ommelun vartalon ja vaatekaavat löydät verkkokaupastamme ompelimotiinaliina.com

Valmiiksi ommeltu Mollamaijan vartalo ja vaatekaavat | Ompelimo Tiinaliina Oy
Valmiiksi ommeltu Mollamaijan vartalo ja vaatekaavat | Ompelimo Tiinaliina Oy

Näin ompelet Mollamaijan vartalon

Tähän postaukseen liitetyt kuvat opastavat ja selkiyttävät Mollamaijan ompeluasi.

Tarvikkeet:

Vartalo: kangasta, villalankaa hiuksiin, muliinilankaa kasvojen kirjontaan, täytevanua

Mekko: kangasta, 2 pientä tarrapalaa kiinnitykseen

Pöksyt: kangasta, kuminauhaa ja pitsiä lahesuuhun

Sukat: villalankaa, sukkapuikot ja virkkuukoukku

Tonttulakki: punaista kangasta, villalankaa tupsuun

Lisäksi: nauhaa hiuksiin

Leikkaa ja ompele Mollamaijan vartalo

1. Leikkaa vartalokappaleet kankaasta.

Perinteinen mollamaija, ompeluohje
Leikkaa Mollamaijan vartalokappaleet kankaasta. Näin ompelet mollamaijan vartalon ja vaatteet
Leikkaa Mollamaijan vartalokappaleet kaksinkertaisesta kankaasta.
Valmiiksi ommeltu Mollamaijan vartalo ja vaatekaavat | Ompelimo Tiinaliina Oy

2. Ompele käsi- ja jalkakappaleet vastakkain. Tee aukileikkauksia saumavaroihin.

Ompele käsi- ja jalkakappaleet vastakkain. Tee aukileikkauksia saumavaroihin.
Ompele Mollamaijan käsi- ja jalkakappaleet vastakkain. Tee aukileikkauksia saumavaroihin.
Näin ompelet Mollamaijan vartalon ja vaatteet ompelimotiinaliina.com

3.Täytä jalat ja kädet vanulla. Aputikkaa yläreunat yhteen.

Täytä Mollamaijan jalat ja kädet vanulla. Aputikkaa yläreunat yhteen. ompelimotiinaliina.com
Täytä Mollamaijan jalat ja kädet vanulla. Aputikkaa yläreunat yhteen.
Näin ompelet Mollamaijan vartalon ja vaatteet ompelimotiinaliina.com

4. Ompele kädet vartalon aukkoihin.

5. Ompele jalat etukappaleen puolelle.

Ompele Mollamaijan kädet vartalon aukkoihin. Ompele Mollamaijan jalat etukappaleen puolelle. ompeliotiinaliina.com
Ompele Mollamaijan kädet vartalon aukkoihin. Ompele myös jalat etukappaleen puolelle.
Näin ompelet Mollamaijan vartalon ja vaatteet ompelimotiinaliina.com

6. Täytä vartalo vanulla.

Täytä Mollamaijan vartalo vanulla. 
ompelimotiinaliina.com
Täytä Mollamaijan vartalo vanulla.

7. Käännä alaosasta saumavara nurjalle ja ompele vartalon täyttöaukko kiinni.

Jalat kiinnittyvät samalla.

Käännä Mollamaijan vartalon alaosasta saumavara nurjalle ja ompele kiinni. Jalat kiinnittyvät samalla. 
ompelimotiinaliina.com

8. Valmista Mollalle hiukset.

Leikkaa villalangasta n. 50 kpl 50 cm:n pituista pätkää.

  • Niputa langat keskeltä langalla ja aseta nippu keskelle nuken päätä.
  • Ompele hiukset kiinni n.3 cm:n päähän keskikohdasta.
  • Letitä hiukset kaulalle asti.
  • Ompele letitetyt hiukset kiinni molemmin puolin lähelle kaulaa.
  • Letitä hiukset loppuun ja solmi langalla.
  • Tee nauhasta kaunis rusetti lettien koristeeksi.
Helppo Mollamaijan hiusten ompeluohje-ompelimotiinaliina.com

Tilaa kaavat ja ohjeet Perinteiseen Mollamaijaan
Ompelimo Tiinaliinan VERKKOKAUPASTA os.

ompelimotiinaliina.com

Valmiiksi ommeltu Mollamaijan vartalo ja vaatekaavat | Ompelimo Tiinaliina Oy
Valmiiksi ommeltu Mollamaijan vartalo ja vaatekaavat | Ompelimo Tiinaliina Oy

Näin ompelet Mollamaijan vaatteet / mekko

1. Leikkaa mekon kaavalla etukappale taitteelta ja kaksi takakappaletta.

2. Leikkaa kaksi hihakappaletta.

3. Ompele hihat etukappaleille.

4. Ompele takakappale hihoihin.

5. Ompele nauhakuja pääntielle taitettuna. Ompele kuminauhalle kuja. Pujota kuminauha kujaan.

6. Aputikkaa kuminauhan päät nauhakujan päähän

7. Käännä hihansuista saumavarat nurjalle ja ompele.

8. Ompele kuminauha hihansuihin 1 cm: n päähän reunasta.

9. Ompele hihan alasauma.

10. Taita takakappaleelta n. 2 cm nurjalle ja ompele tarranauhan palaset taitteelle.

Ylin tarranauha yläreunaan ja toinen vyötärön kohdalle.

11. Ompele helmaan ½ cm:n käänne.

12. Silitä.

Näin ompelet Mollamaijan vaatteet / esiliina

Leikkaa esiliinan kaavalla 2 kaavakappaletta.

Leikkaa kankaasta 2 x 40 cm kaitaletta kiinnitysnauhoiksi.

Huom! Kaavat sisältävät 0,5cm:n saumavarat.

1. Ompele olkasaumat.

2. Leikkaa kankaasta 2 kpl 3 x 30 cm nauhaa

3. Huolittele nauhojen reunat ja taita 1 cm nurjalle ja huoliteltu reuna päällimmäiseksi, ompele. Ompele nauhojen toinen pää umpeen käsin.

4. Huolittele esiliinan sivut ja pääntie saumurilla tai siksakilla ja taita reunasta 1 cm:n käänne.

5. Ompele nauhat kaavamerkintöjen mukaan mekon sivuille.

6. Huolittele helma ja ompele 2 cm käänne.

7. Ompele pitsi helmaan 1cm:n päähän helman reunasta.

8. Silitä.

Näin ompelet Mollamaijan vaatteet / housut

Leikkaa pöksyjen kaavalla kaksi kappaletta.

Huom! Kaava sisältää 0,5 cm:n saumavarat!

1. Ompele ja huolittele pöksyjen etusauma sekä takasauma.

2. Huolittele pöksyjen lahkeen suut ja ompele pitsi aivan huolittelun reunaan.

3. Ompele kuminauhat molempiin lahkeisiin.

4. Ompele haarasauma kaavamerkintään asti ja huolittele siksakilla tai saumurilla.

5. Silitä pöksyt

Näin ompelet Mollamaijan vaatteet / tonttulakki

Leikkaa tonttulakki kaavan mukaan kahtena kappaleena.

Huom! Kaava sis. 0,5 cm saumavarat.

1.Ompele toinen lakin sivusaumoista.

2. Taita lakin reunasta 1 cm nurjalle ja ompele.

3. Ompele pitsinauha lakin oikealle puolelle 1 cm päähän alareunasta.

4. Ompele lakin toinen sivusauma.

5.Työnnä pieni vanumäärä lakin kärkeen ja lukitse vanu tupsuksi pienellä pitsinauhalla lakin oikealta puolelta. kts. kuva

6.Silitä.

Näin ompelet mollamaijan vartalon ja vaatteet. Ompele mollamaijalle jouluksi tonttulakki ohjeillamme.

Mollamaijan kaavoilla voit ommella myös Tonttumollan, essuineen, haalareineen, ja lakkeineen sekä neuloa kauniin joulunpunaiset tossut.

Neulo ja virkkaa Mollamaijan tossut

Materiaalit:

Lanka: Novita Nalle tai vastaava

Puikot: 3½ tai käsialan mukaan

Mallineule: ”Mukkaraita”

1 krs: 4 s, langankierto, 1 s, langankierto, 4 silmukkaa, jatka kierros loppuun

2 krs: Neulo 2 oikein yhteen, neulo 5 oikein, 2 oikein yhteen, jatka kierros loppuun.

Toista kierroksia 1-2.

Luo 36 silmukkaa ja jaa silmukat neljälle puikolle.

Neulo suljettuna neuleena mallineuletta.

Aloita mallinneule 1 krs:lta ja toista kierroksia 1-2 yhteensä 12 kertaa.

Neulo reikäkierros nauhaa vart

Neulo 2 silmukkaa oikein yhteen, langankierto, jatka kierros loppuun.

Neulo seuraavat kierrokset oikein.

Sovita tossua ja tarkista haluamasi pituus.

Kärkikavennus: jatka aina oikeaa ja neulo jokaisen puikon lopussa 2 oikein yhteen.

Tee kavennukset jokaisella kierroksella kunnes jäljellä on 4 silmukkaa ja vedä lanka silmukoiden läpi. Päättele lanka. Neulo toinen tossu samoin.

Nyöri: Virkkaa kaksi nyöriä, 50-60 silmukkaa kumpaiseenkin, päätä langanpäät ja pujota nyöri töppösen reikäkerrokseen. Kiinnitä nyöri tossuihin, ettei irtoamisvaaraa ole.

Mollamaijan löydät siis verkkokaupastamme ompelimotiinaliina.com

Kaavat ja ohjeet valmiiksi ommeltuun Mollamaijan vartaloon (n. 40-45 cm), mekkoon, esiliinaan, pöksyihin ja tonttulakkiin sekä neuleohjeet tossuihin. Kaavat ovat leikattavissa suoraan arkilta.

Voit valita paketin kahdessa eri koossa tai molemmat vartalot samassa paketissa vaatekaavoineen ja ohjeineen.

Erilaisilla kankailla ompelemalla saat sellaista, kuin olet aina toivonut.

Huomioi nämä:
HOX! Irtoavia osia, kuten nappeja, nyörejä, yms. ei saa käyttää alle 3-vuotiaiden leluissa tukehtumisvaaran vuoksi. Ompele myös tarrat siten, että irtoamisvaaraa ei ole.
Kaikki Ompelimo Tiinaliina Oy:n mallit, kaavat ja ohjeet sekä muu sisältö on tarkoitettu VAIN kaavoja ja ompeluohjeita hankkivan henkilökohtaiseen käyttöön.
Kaavoilla valmistettujen Mollamaijojen ja nukkien kaupallinen käyttö ei ole sallittua!
Ompelimo Tiinaliina Oy:n Mollamaijojen kaavoilla on tarkoitus tuottaa hauskaa tekemistä kaikille Mollamaijojen ompelusta kiinnostuneille harrastajille ja leikkijöille!

Tiina/ ompelimo tiinaliina oy

Näin ompelet oman Mollamaijan vartalon ja vaatteet – Ompelimo Tiinaliina. Ostonuken ohella perinteinenSuositeltavaa lukemista: KÄSITYÖN SUUNNITTELU on tuotesuunnittelua, muotoilua, ongelmanratkaisua, luovuutta

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *