Santa´s Wardrobe-Joulupukin liivi-ompelimotiinaliina.com
Mittanauhasta on apua – mittaamalla koko tarkistetaan.

Mittauksia pidetään niin itsestäänselvyytenä, että niiden merkitystä ei usein ajatellakaan. Mittaamalla varmistat, että vaate istuu hyvin ja näyttää hyvältä.
Kehon mittaaminn auttaa vaatteista tekemään sen, mikä alun perin on ollut tarkoituskin eli ”olemaan” sopivan kokoiset näin murrekielellä jos salitte tämän asian ilmaistavan:) Kysehän on siis siitä, että asu ei voi olla liian iso eikä liian pieni.
Useimmilla ihmisillä on jotakuinkin oikea käsitys siitä, minkä kokoisia he ovat kuten esimerkiksi S, M, L, XL, XXL, jne.
Väitetään, että jotkut suunnittelijat käyttävät tarkoituksella hyödykseen ihmisten turhamaisuutta uskotellessaan heille, että he ovat jotain muuta kokoa (usein pienempää), mitä kokolapussa kerrotaan.
Tämän uskotaan johtuvan siitä, että asiakkaat olisivat uskollisia suosikkivaatemerkeille mahdollisimman pitkään.
Onneksi Joulupukin kohdalla koko on aina sama eli Santa’s Size!
Mitä enemmän kuitenkin tiedät kehostasi, sitä paremmin voit pukeutua istuviin vaatteisiin.
Miten onnistut ottamaan tarkat mitat vartalostasi?
Paras tapa saada tarkkoja mittauksia on tehdä se parin kanssa.
Mittaus aloitetaan etsimällä ehjä mittanauha.
Rullamitta ei sovellu, joten älä käytä sitä, koska se ei jousta tarpeeksi kehosi ympäri.
Mittanauhan lisäksi tarvitset muistiinpanovälineet, että voit kirjata mitat huolellisesti muistiin.
- Mitattavan tulee seisoa suorassa, jalat noin 15 cm etäisyydellä toisistaan.
- Mittaamisen aikana on hyvä pukeutua alusvaatteisiin. T-paita ja alushousut on hyvä valinta, liian väljät vaatteet vääristävät mitat.
- Kaikki ympärysmitat tulee mitata mittanauhalla ei liian tiukasti, ei liian löyhästi, vaan sopivasti. Ps. laita sormi mittanauhan väliin, niin ei tule liian tiukkoja mittoja.
Mittaa kaikki tarvittavat vartalon kohdat.
Santa´s Wardrobe-Joulupukin asukokonaisuuteen kuuluu mahapehmuste, housut, paita, liivi, takki, lakki.
Useimmiten tarvittavia mittoja ovat
- pituusmittasi
- rinnanympärys
- vyötärönympärys
- lantionympärys
Koko pituus mitataan kuin koulussa aikoinaan eli selkä seinää vasten, kynä vaakasuorassa pään päällä ja sitten vaan merkki seinään. Merkistä mittanauha kohti suoraan lattiaan ja tulos paperille.
”Tämän minäkin osaan”, sanoi Joulupukki.
Koko | S | M | L | XL | XXL | |
Rinnanympärys | 87-92 | 97-102 | 107-112 | 117-122 | 124-127 | |
Vyötärönympärys | 71-76 | 97-102 | 107-112 | 112-122 | 127-132 | |
Lantionympärys | 89-94 | 99-104 | 109-115 | 119-124 | 128-135 | |
Housunsivu | 110 | 110 | 110 | 110 | 110 | |
Hihan pituus | 78 | 79 | 80 | 82 | 84 | |
Paidan pituus | 85 | 90 | 100 | 105 | 110 | |
Takin pituus | 100 | 100 | 110 | 110 | 115 |

























