Kirja-arvio: Kari Keränen, Joulupukin jäljillä,1993, WSOY, kuvittanut Marjalisa Pitkäranta, s.120.
Joulupukin jäljillä : tontut maailmalla Joulupukkia etsimässä
Lastenkirjassa Kari Keränen kertoo tarinaan kahden tonttulapsen aikamatkasta joulun taian juurille. Kirja kerrotaan tarinaa Pyhästä Nikolauksesta kaikkien tuntemaksi Joulupukiksi aina Välimeren rannikolta Suomen Lappiin saakka. Kirja koostuu 26 hauskasta tarinasta täynnä mielenkiintoisia asioita ja hahmoja, jotka kukin opastavat tonttuja matkallaan eteenpäin.
Pääteemana on Joulupukin syntyhistoria
Tarina kuljettaa lukijaa historiallisten tapahtumien ja kansantarujen halki, yhdistäen faktaa ja satua lempeällä otteella. Matkaoppaina toimivat Joulupukin taikavaljakon mukaan nimetyt pienet tontut, Virkku ja Vikkelä. Matka alkaa Turkista, Myrnan kaupungista, jossa Pyhä Nikolaus tunnettiin hyväsydämisenä auttajana. Virkku ja Vikkelä kohtaavat monenmoista sattumusta matkalla pohjoiseen vuosisatojen ja perinteiden mukana, päätyen lopulta Lapin perukoille, aina Korvatunturille saakka.
Kirjan kautta lapselle avautuu mahdollisuus ymmärtää, että Joulupukki ei ole vain satuolento, vaan hänen juurensa juontaa todelliseen historiaan ja ihmisten haluun tehdä hyvää toisilleen.
Hahmot ja näkökulma
Kirjan päähenkilöinä ovat seikkailevat tontut Vikkelä ja Virkku ja oikeastaan kaikki joulumaailman satuhahmot. Kertojan ääni ja kerrontatyyli ovat lapsen näkökulmasta helposti lähestyttäviä ja innostavia. Kertojan ääni on lempeä ja osin hiljainen, antaen näin tilaa lukijalle miettiä kirjan tapahtumia ja nauttia kuvituksen värikylläisyydestä. Tarina rakentuu kuin satu – mutta samalla se toimii porttina ”joulun” historiaan ja juhlan merkityksen ymmärtämiseen.
Kieli ja kuvitus
Kirjan kieli on selkeää, mutta ei aliarvioi lasta, kuten ei aikuistakaan. Se sisältää kiinnostavia sanoja ja termejä, mutta ne on selitetty niin, että ne tukevat kirjan juonta.
Kirjan kuvitus toimii ”Joulupukin jäljillä”-kirjan erinomaisena tukena. Kuvittajana, jo edesmennyt Marjaliisa Pitkäranta on saanut hahmoihinsa eloa ja kodinomaisuutta. Kuvien avulla pienimmätkin lukijat pääsevät mukaan aikamatkalle idästä-länteen ja etelästä pohjoiseen,aina Napapiirille saakka. Isommille lapsille kuvitus antaa monia mahdollisuuksia innostua yksityiskohtaisesti kirjan sivuilla seikkailevista hahmoista, eläimistä, koneista ja laitteista aina silmänkantamattomiin ulottuvan juhlapöydän antimista ja jouluisesta tunnelmasta.
Kirjan yllätys lienee siinä, että käsityöläisenä Pitkäranta ei käyttänyt työssään tietotekniikkaa. Kaikki mitä hänen kynästään syntyi, piirrettiin ja väritettiin käsin.
Kirjan sanoma ja opetuksellisuus
”Joulupukin jäljillä” ei ole pelkkä satu, vaan myös opettavainen matka, joka auttaa lasta ymmärtämään, että joulun henki, kuten anteliaisuus, hyväntahtoisuus ja toisten auttaminen on vuosisatainen perinne. Kirjan parasta antia on sen kyky herättää ajatuksia:
”Kuka joulupukki oikeastaan on? Mistä jouluperinteet tulevat?”
Yhteenveto
”Joulupukin jäljillä” on ainutlaatuinen ja erittäin mielenkiintoinen satukirja ja mikä sen hauskempaa, kun sen kirjoittaja on yksi rovaniemeläiseen jouluun olennaisesti liittyvä tosielämän henkilö. Kirja sopii hyvin ääneen luettavaksi luku kerrallaan, joulukalenterina.
Suosittelen kirjaa lapsille, vanhemmille ja isovanhemmille, jotka haluavat jakaa lapsen kanssa sekä joulun taikaa että joulun merkitystä laajemmin. Tämä kirja ei ainoastaan kerro joulusta – se muistuttaa, miksi me sitä juhlimme.
Tavoitteenani oli lukea jokainen tarina yksitellen, mutta luinkin koko kirjan. Hauskasti ja värikkäästi kerrottu tarina johti siihen, että en voinut jättää kirjaa kesken tai jäädä odottamaan joulukuun ensimmäistä päivää.
Kirjavinkkauksen saatuani tavoitteena oli tutustua, miten kirjoittaja on onnistunut loihtimana maailmoja aiheesta, joka on osa suomalaista jouluperinnettä, osa rovaniemeläistä matkailubusinesta – ja hyvin hän siinä onnistuukin. Myös minulle, jouluihmisenä, kirjan tarina on tosielämän joulusatua toimiessani arjessa Joulupukin vaatekaapin ylläpitäjänä.
Kirja on saatavilla ainakin Lapin kirjastoista, mutta ostomielessä en saanut hankittua kirjaa kotikirjastooni,koska ”Joulupukin jäjillä”- satukirjaa ei ole enää saatavilla. Kysyntää kirjalle tuntuu kuitenkin olevan, joten toivokaamme yhdessä, että kirja vielä joskus ilmestyisi myyntiin.
Lukemisiin, Tiina

Joulupukin jäljillä : tontut maailmalla Joulupukkia etsimässä


